toimittajat
Seuraava 10 kk:n kurssi
16.8. 2010 – 3.6. 2011
Kurssin hinta
4 950 EUR majoituksella
4 450 EUR ilman viikonloppumajoitusta
4 200 EUR ilman majoitusta
Ruokailut ja opetus sisältyvät aina hintaan.
Opiskelijat maksavat matkat ja käyttämänsä materiaalin.
Opintoihin saa Kelan opintotukea.
Muutokset kurssiohjelmaan mahdollisia.
Linjalla saa hyvän perustan kirjoittavan ja kuvaavan toimittajan työtehtäviin sekä jatko-opintoihin. Harjoitusjuttujen ohella opiskelijat tekevät myös tiedotusvälineissä julkaistavaa materiaalia kuten esimerkiksi juttuja paikallis- ja kaupunkilehtiin. Opisto tekee tiivistä yhteistyötä pirkanmaalaisten tiedotusvälineiden kanssa sekä opetuksen että sisällöntuotannon osalta.
Harjoitusjuttujen lisäksi opiskelijat ovat tehneet mm. kuukausittaista reportaasisarjaa Aamulehden kaupunkilehti Torin keskiaukeamalle, juttusarjaa valokuvineen Ylöjärven Uutisiin, Nokian uutisten kesälehteä ja juttuja valokuvineen Tampereen yliopiston Aikalaiseen.
Opiskelijat toimittavat myös opiston uuden nettilehden, Voionmaa Tänään ja Väinö -lehdet sekä tekstejä muihin julkaisuihin. Monen eri välineen hallinta, juttujen versiointi ja nettikirjoittaminen ovat arkipäivää lehtien toimituksissa ja näitä asioita opiskellaan myös toimittajalinjalla.
Sosiaaliseen mediaan ja sen käyttöön perehdytään toimittajan näkökulmasta.
Toimittajan käytännön työhön perehtymisen ohella opiskelijat suorittavat Tampereen yliopiston tiedotusopin perusopinnot (25op).
Linja soveltuu perinteisen kirjoittavan ja kuvaavan toimittajan työtehtävistä kiinnostuneille opiskelijoille, joiden tavoitteita ovat toimittajan tai tuottajan ammatti lehdistössä tai alan muut journalistiset työtehtävät sekä jatko-opinnot. Opetus myös valmentaa yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opintoihin ja pääsykokeisiin.
Toimittajalinjalaiset ovat sijoittuneet jatko-opintoihin erittäin hyvin ja ex-linjalaisia opiskelee kaikissa Suomen viestintäyliopistoissa. Useimpien opiskelijoiden tähtäimessä on Tampereen yliopiston tiedotusoppi tai Jyväskylän journalistiikka, mutta osa on jatkanut opintojaan Lapin, Vaasan, Turun, Joensuun tai Helsingin yliopistossa. Suosittuja ovat myös jatko-opinnot ammattikorkeakoulujen viestintälinjoilla eri puolilla Suomea. Osa opiskelijoista on sijoittunut suoraan toimittajan työhön.
Toimittajalinja käynnistyi 90-luvun alussa ja paljon entisiä Voionmaan opiston opiskelijoita on jo ehtinyt työskennellä pitkään eri tiedotusvälineissä.
Opiskeluun ei tarvita aikaisempaa työkokemusta tiedotusvälineissä.
Opiskeluun kuuluu vapaaehtoinen työharjoittelu.
Opistolla on STT:n uutispalvelu, digikameroita ja moderni atk-luokka tarvittavine kuvankäsittely- ja taitto-ohjelmineen.
Lehtityö ja valokuvaus
Linjalla perehdytään toimittajan käytännön työhön harjoitusjuttujen kautta kirjoittamalla ja kuvaamalla esimerkiksi uutisia, haastatteluja, reportaaseja, artikkeleita, kulttuurijuttuja ja kolumneja erilaisiin lehtiin.
Lehtityön jaksoilla opiskellaan muun muassa tiimi- ja ryhmätyötä, ideointia, kirjoittamista, oikeakielisyyttä, uutisvalintaa ja perehdytään erilaisiin juttutyyppeihin.
Opiskelijat vastaavat itse useiden projektien toteuttamisesta määräaikaan mennessä.
Lehtityöhön olennaisesti liittyvää digivalokuvausta opiskellaan viisi viikkoa. Opetuksen keskeinen tavoite on kuvaavan toimittajan työssä tarvittavien perusvalmiuksien omaksuminen. Valokuvauksen perusteiden lisäksi opintoihin kuuluvat järjestelmäkameroiden käytön opiskelu, kuvankäsittely ja kuvajournalismi.
Opinnoissa perehdytään myös lehtien taittoon, graafiseen suunnitteluun ja nettiympäristössä työskentelyyn.
Opiskelijoilla on mahdollisuus suorittaa tietokoneen käyttäjän A-kortti tai sen osia.
Tiedotusoppi
Linjalla suoritetaan Tampereen yliopiston tiedotusopin perusopinnot (25op), joihin kuuluu viisi erillistä opintojaksoa. Näiden jaksojen opetuksesta vastaavat pääasiassa Tampereen yliopiston opettajat. Perusopintoihin kuuluva kirjallisuus luennoidaan ja se suoritetaan tenttimällä, mikä edellyttää suurehkon tekstimäärän omaksumista ja vaatii opiskelijalta paljon itsenäistä työskentelyä luentojen lisäksi. Avoin yliopisto kirjoittaa suoritetuista opinnoista erillisen todistuksen ja sen voi liittää myöhempiin jatko-opintoihin yliopistoissa tai ammattikorkeakouluissa.
Opettajat
Toimittajalinjan vastaava opettaja on Pasi Salmikallio YTM,
valokuvaus, free- ja kuvajournalismin opettaja on Hannu Sinisalo FL,
nettityön ja tietojenkäsittelyn opettaja Jarkko Kauranen DI.
Linjalla on perinteisesti vieraillut paljon ammatissa työskenteleviä toimittajia, tuottajia, uutispäälliköitä ja päätoimittajia sanoma- ja paikallislehdistä kuten Aamulehdestä, Torista, Tamperelaisesta, Ylöjärven Uutisista, Nokian Uutisista ja Voimasta.
Avoimen yliopiston opiskelumaksuja tai A-korttisuoritusten kustannuksia ei veloiteta opiskelijoilta erikseen, vaan ne sisältyvät Voionmaan opiston kurssimaksuihin. Opiskelijat vastaavat opiskeluun, harjoitustöihin ja työharjoitteluun liittyvistä matkakustannuksista.
Toimittajalinjalle otetaan hakemusten ja haastattelujen perusteella noin 25 opiskelijaa.
Opistontie 35, 34130 Ylinen
puh.(03)314 22 900, fax.(03)3781 088
info@voionmaanopisto.com
Page design/code MP/Näsituuli Oy. Copyright Voionmaan opisto.
Ajankohtaista
Pääsivu